Tällaisena aurinkoisena talvipäivänä sitä on helppo uskoa, ettei maailmassa ole sen enempää surua kuin huoltakaan. Sitä haluaa vain nauttia kevättalven pakkasen purevuudesta, huurteisista puista ja auringonsäteistä, jotka saavat sinut siristelemään silmiään. Samaan aikaan voi haaveilla keväästä ja siitä ensimmäisestä kevätpäivästä, kun voi tuntea nenässään mullan tuoksun ja kuunnella mustarastaan laulua – kevät on sentään aivan nurkan takana.

Joskus auringon eteen kuitenkin tulee pilviä. Minun aurinkoista talvipäivääni on varjostanut suuri huoli rakkaan lähimmäisen voinnista. Parhaillaan tätä kirjoittaessani odotan kuulumisia sairaalasta. Kun perheenjäsen sairastuu, sitä jotenkin joutuu toiseen todellisuuteen, jossa ei ole auringonpaistetta, lumessa leikkiviä lapsia tai naurua. Jotenkin sivusilmällä voi havaita iloisiakin asioita, mutta niitä ei oikeasti tunne. Oma maailma on pysähtynyt odottamaan.

Toivon, että huomenna on aurinkoinen talvipäivä kuten tänäänkin, mutta ilman varjoja. Ja ehkä pian sää muuttuu ja pieni, lämmin kevätsade tulee ja sulattaa lumen. Ja sitten voin yhdessä koko perheen kanssa lähteä ulos nauttimaan siitä keväisestä tuoksusta, jota juuri nyt niin kovasti kaipaan.

Ehkä tämä pieni sadepilvi on juuri se, joka tuo kevään tullessaan: