On jo jokunen vuosi siitä, kun Kivimessuilta Lahdesta mukaani tarttui mielenkiintoinen kivi. En välittömästi keksinyt, mitä sillä tekisin, ja se lojui nämä vuodet rasiassaan odottamassa inspiraatiota. Pari kuukautta sitten, katsellessani kivikokoelmiani, silmäni osuivat kyseiseen kiveen, ja ajattelin, että olisi ehkä aika muuttaa se koruksi. Aika, vaikka kun kyseistä kiveä ajattelee, sen olemassaolon aikajanalla muutama vuosi on lyhyempi aika kuin silmänräpäys ihmiselämässä. Jos on saanut alkunsa satoja miljoonia vuosia sitten, ei oikeasti enää voi käsittää, mitä kiire on.

Kivi sattuu olemaan fossiili, tarkemmin sanottuna ammoniitti. Ammoniitit olivat nilviäisiin kuuluvia merieläimiä, jotka esiintyivät hyvin runsaslukuisina 400-65 miljoonaa vuotta sitten. Niiden tuhoksi koitui sama liitukauden lopun joukkotuho, jossa myös dinosaurukset kuolivat äkillisesti sukupuuttoon. Nykylajistossa ammoniitteja eniten ainakin ulkoisesti muistuttava laji on helmivene. Ammoniitit sen sijaan ovat tulleet tutuiksi meille ihmisille nimenomaan niiden fossiloituneiden jäänteiden ansiosta. Ammoniittilajeja tunnetaan tuhansia, mutta monet tuntevat niistä muodon, joka on kauniin spiraalin muotoinen. Suurimmat kokonaisena löydetyt ammoniitit ovat olleet halkaisijaltaan jopa 2 metriä, ja osia tätäkin isommista yksilöistä on löydetty. Lähde. Oma ammoniittini oli kohtuullisemman kokoinen, eikä se laadullisestikaan ollut huippuluokkaa. Jokin siinä silti minuun vetosi.

Paleontologian kehittyessä tieteenä (1700-luvulta alkaen) on opittu ymmärtämään tarkemmin ammoniittien merkitys eliökunnan kehityshistorian kannalta, mutta niiden muoto on kiehtonut meitä ihmisiä jo paljon aiemmin. Jo niinkin varhain kuin kivikaudella ammoniitit on liitetty magiikkaan ja uskomuksiin. Antiikin Kreikassa ammoniitit yhdistettiin Amon-jumalaan, joka kuvattiin usein kantamassa pässinsarvia. Ammoniitti-nimitys tuleekin sanoista Cornu Ammonis, Amonin sarvet. Lähde. Vuonna 79 Vesuviuksen purkauksen pelastustöissä kuollut roomalainen luonnontutkija ja filosofi Plinius Vanhempi kirjasi teokseensa Naturalis Historia ammoniitit nimellä ammonis cornua. Lähde.

Ammoniittien muoto on yhdistetty myös kerälle kietoutuneeseen käärmeeseen. Taru kertoo, että Pyhä Hilda, joka eli 600-luvulla, muutti rukouksen voimalla käärmeet kiveksi. Näillä ”käärmekivillä”, joihin joskus myös kaiverrettiin käärmeen pää, uskottiin olevan kyky parantaa käärmeenpuremia, sokeuden ja monia muita vaivoja. Vastaavia tarinoita käärmekivien ja ammoniittien taikavoimista löytyy eri puolilta maailmaa. Lähde.

Yksi ammoniittien kiehtovuutta varmasti lisäävä tekijä on niiden spiraalimainen muoto. 1202 ilmestyneessä kirjassaan Liber Abaci Fibonacci esittelee Fibonaccin lukujonona tunnetun numerosarjan, jossa jokainen luku on kahden edellisen luvun summa: 0, 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, 89, 144, 233, 377, 610… Jonossa kahden perättäisen luvun suhde lähestyy kultaista leikkausta. Ammoniittien kierteisen muodon on sanottu muistuttavan läheisesti Fibonaccin lukujonon pohjalta piirrettyä Fibonaccin spiraalia.

Kultaisen leikkauksen suhteita käyttävät muodot koetaan yleisesti esteettisesti miellyttäviksi, ja siksi suhde 1,618 : 1 on ollut niin taiteilijoiden, muotoilijoiden kuin arkkitehtienkin suosiossa kautta historian jo Antiikin Kreikan ajoista asti. Muun muassa Leonardo Da Vinci hyödynsi kultaista suhdetta töissään.

Leonardo Da Vincin kautta tämä teksti pääsee kiertymään sujuvasti 2000-luvulle. Dan Brownin 2003 ilmestyneessä kirjassa Da Vinci -koodi Fibonaccin luku on isossa roolissa – ja moni tänä päivänäkin näkee saman muodon esiintymisen ammoniiteissa, Mona Lisa -maalauksessa ja galaksien rakenteessa todisteena jumaluuden olemassaolosta.

Tässä vaiheessa on ehkä syytä kiertää pikkuhiljaa takaisin vuoteen 2021. Samoihin aikoihin, kun tartuin omaan ammoniittiini ja päätin muuttaa sen koruksi, Suomen ensi-iltansa sai elokuva nimeltä Ammonite. Elokuvaa en ole päässyt vielä näkemään, mutta jotenkin asia sopi liian hyvin tämän korun tarinaan jäädäkseen mainitsematta. Kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia sitten, jossain merien ympäröimänä, tämän pienen kierteen kivettymätön, elävä muoto uiskenteli veden halki, tietämättä, että se kaiken tämän ajan jälkeen jonain päivänä päätyisi osaksi korua. Haluatko sinä olla seuraava käänne tämän fossiilin matkalla, ja osa vuosimiljoonien jatkumoa? Korun löytää ainakin toistaiseksi täältä Korupaja Hopeakuun pajalta.