Vieroitusoireita

Yrityksen perustamispuuhat kaikkine hankintoineen ovat johtaneet henkilökohtaisen talouteni siihen tilaan, että saan jonkun aikaa miettiä korutarvikkeiden ostamisen sijaan sitä, mistä seuraava ateria raavitaan kasaan, tai miten seuraava vuokra maksetaan. Samaan aikaan tuntuu, että jokaikinen helmikauppa niin Suomessa kuin ulkomaillakin pommittaa minua uusilla tarjouksilla ja ihanilla uutuushelmillä. Tällä viikolla olen saanut huokaista syvään ja laskea sataan…

Luopumisen vaikeus

Käsityöyrittäjän uralla yksi suurista ongelmista on vaikeus luopua tekemistään töistä. Kun korun tekemiseen käyttää omaa luovuuttaan ja materiaaleja, jotka on rakkaudella valikoinut, lopputulos on aina enemmän tai vähemmän itselle tärkeä, ja siihen väkisinkin kiintyy. Joskus tuntuu vaikealta ajatella, ettei enää koskaan pääse näkemään korua, joka omasta mielestä on onnistunut erityisen hyvin. Ainoa asia, joka tällaisessa…

Helmihullun tunnustuksia

Kotiuduin juuri Lahden Kivi- ja helmimessuilta väsyneenä, rahattomana ja onnellisena. Olin ennakkoon ajatellut, että tuskin ostan juuri mitään, kun varastot pursuavat helmiä jo valmiiksi. Jonkinasteinen helmihulluus kuitenkin iski, kun astuin sisään messuhalliin ja kaikki ihanuudet osuivat silmiini. Mukaan tarttui 12 nauhaa kiviä, 3 makeanvedennauhaa, 4 ”jade”riipusta, yksi upea lamppuhelmi ja yksi hopeinen sormus. Kotimatkalla piti…