Joulukalenteri aukeaa

Itsellä joululaulut ovat soineet päässä jo jokusen viikon, ja saattaa sitä välillä ääneenkin tulla lauleskeltua, sen verran on vuodenaika vaikuttanut omiin tunnelmiin. Ajattelin sitten joulutunnelmaa yrittää levittää pajalta vähän muuallekin, en sentään laulamalla, mutta pienimuotoisen joulukalenterin muodossa Korupaja Hopeakuun Facebook-sivulla.

Joulunodotusta

Edellisestä kirjoituksesta on taas kulunut noin sata vuotta, mikä on kyllä enemmän kuin noloa! Syksy pääsi karkaamaan käsistä ensin keittiöremontin ja sitten kattoremontin muodossa, ja ennen kuin huomasinkaan, oli aika joulukiireiden ja touhotuksen. Menin heikkona hetkenä ilmoittautumaan Verkarannan Joulutorille kahdeksi joulua edeltäväksi viikonlopuksi, ja sillä tiellä sitä nyt ollaan :D. Ensimmäinen viikonloppu on nyt onnellisesti…

Hyvää mieltä

Väsynyt mutta onnellinen, sellainen on oloni juuri nyt – sen lisäksi, että selkä ja jalat ovat ihan väsyneet ja kipeät. Vietin menestyksekkään päivän myyden ja esitellen korujani niin vanhoille ystäville kuin uusille tuttavuuksillekin. Päivä oli kaikin puolin onnistunut – korutelineet (niin itse tehdyt kuin ostetutkin) toimivat juuri niin kuin niiden pitikin, myyntipöytä oli hyvännäköinen, ja…