Auringonpaistetta

Aamu valkeni harmaana ja sateisena, mutta nyt iltaa kohti aurinko on paljastanut kasvonsa ja kaikki on, oi, niin kovin keväistä ja kaunista. Koivuissa näkyy jo pientä viherrystä, ja lintujen laulukonsertti ulkona on korvia huumaavaa. Päätin tänään viikon kestäneen korunvalmistusretriittini, ja olo on nyt kaikkensa antanut, mutta kokonaisuudessaan tyytyväinen. Lauantain Kevättuuletusta varten on tehtynä ihan kiitettävästi…

Kevätjumitusta

Kevät keikkuen tulevi, ja allekirjoittaneella on perinteinen kevätjumitus päällä. Tekisi mieli vain katsella mustarastaita, kuunnella linnunlaulua ja nauttia kevätauringosta, kun oikeasti pitäisi tehdä koruja kovalla tohinalla. Ei vaan saa mitään aikaiseksi… Mitenkään tilannetta ei helpota, että pankkitili on edelleen nollilla, ja tulevat rahat on jo valmiiksi korvamerkitty yrityksen laskuihin. Lohdullista on, että näiden laskujen jälkeen…

Elämää suomalaismetsissä

Alkuviikko on kulunut kaikenlaisten kiireiden keskellä, enkä ole ehtinyt edes blogia päivittää. Takatalvi vei mustarastaat pihasta jonnekin suojaisempaan paikkaan ja korvasi ne naakkaparvella. Tänään onneksi näin vähän kevään merkkejäkin, tukkakoskelopariskunta oli saapunut etelänmailta, ja joutsenet koristivat maisemaa pyrstösulillaan. Luontohavaintoja tein vielä lisääkin – metsäkaurislauman näin kahteenkin otteeseen päivän aikana, ja nyt iltasella vielä kolme valkohäntäpeuraakin,…

Vieroitusoireita

Yrityksen perustamispuuhat kaikkine hankintoineen ovat johtaneet henkilökohtaisen talouteni siihen tilaan, että saan jonkun aikaa miettiä korutarvikkeiden ostamisen sijaan sitä, mistä seuraava ateria raavitaan kasaan, tai miten seuraava vuokra maksetaan. Samaan aikaan tuntuu, että jokaikinen helmikauppa niin Suomessa kuin ulkomaillakin pommittaa minua uusilla tarjouksilla ja ihanilla uutuushelmillä. Tällä viikolla olen saanut huokaista syvään ja laskea sataan…

Lintubongailua

Earth Hour on onnistuneesti takanapäin, ja taas on aika päivittää blogia :). Tein eilen tuttavuutta painovoiman kanssa, kun onnistuin kaatumaan nenälleni betoniportaissa. Ihmeellistä kyllä, selvisin ilmalennostani pienellä nirhaumalla kämmenessä, yhdellä mustelmalla ja rikkinäisellä takilla – ja tänään ilmenneillä lihaskivuilla. Olen koko talven selvinnyt liukkaista keleistä kaatumatta kertaakaan, joten pitihän sitä kevään kunniaksi edes kerran menettää…

Virtuaalista maailmanvalloitusta :)

Olen onnistuneesti vältellyt erinäisiä sosiaalisen median alueita niiden lyhyen historian ajan, noin niin kuin periaatteesta. Alussa kommentoin kysyjille, että ”Ei, en halua liittyä Facebookiin, tapaan ystäviä mieluummin kasvotusten.” Tai ”Viljelen mieluummin oikeaa puutarhaa kuin tietokoneversiota.” No joo, tajuatte varmaan pointtini – en siis ole liittynyt Facebookiin painostuksesta ja kyselyistä huolimatta. En ennen tätä päivää… Jonakin…

Nuhanenä

Yhtä varmasti kuin lumen sulaminen, vesisade ja lintujen kisailu tietävät kevään tuloa, siitä kertoo myös allekirjoittaneen perinteinen kevätflunssa. Tänä keväänä taidan päästä vähällä, kun tauti ei ole äitynyt kovin äkäiseksi, mutta työtehoa se laskee joka tapauksessa, tälläkin asteella. Eilinen meni kipeän kurkun kanssa kärvistellessä, ja tänään olen yrittänyt, turhaan, tuijottaa tietokoneen ruutua ja saada jotain…

Väriä elämään

Aurinko sulattaa viimeisiä lumia kovaa vauhtia, ja ruohon vihreys vie voiton lumen valkoisesta. Tänään näin kevään ensimmäisen joutsenen, ja telkkäpariskuntakin taisi uiskennella jo järven sulapaikassa. Mieli piristyy väkisinkin, kun kevät etenee isoin harppauksin. Tänään sain vihdoinkin kaivettua esiin nurkassa pölyttyneen valokuvaustelttani, ja testasin sitä korukuvaukseen. Valo riitti nyt selvästi paremmin kuin aikaisemmissa otoksissa, ja kivien…

Kun valo ei riitä…

Olen viettänyt koko päivän uuden verkkokauppaohjelmistoni parissa sillä tuloksella, etten ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Innokkaana aloittamaan kaupustelun halusin tietysti lisätä kauppaan tuotteita niin nopeasti kuin mahdollista. Olisi pitänyt muistaa, että hiljaa hyvä tulee… Ainakin opin sen, että yksi loisteputkivalo ei riitä värikkäiden korujen makrokuvaukseen sisätiloissa. Näpsin pari tuntia valokuvia tähänastisesta korutuotannostani, ja kun viimein…