Toiveikkuutta ja tilojen tuulettelua

Korupaja Hopeakuu on ollut olemassa jo yhdeksän vuotta, ylikin. En minä sitä itse muistaisi, mutta onneksi perustamisvuodesta on joitakin sähköisiä muistijälkiä. Myös siitä on yli yhdeksän vuotta, kun kannoin kultasepänpöytäni nykyiseen pajaani. Muuttoavun kanssa oli ehkä jotain puhetta siitä, että pöydälle (ja sen myöhemmin tulleelle kaverille) katsottaisiin parempi paikka sitten, kun ehdittäisiin – kylmänä talvi-iltana…

Ensiaskelia

Tämä on ensimmäinen koskaan kirjoittamani blogikirjoitus, ja samalla ensimmäinen kerta, kun kirjoitan Korupaja Hopeakuun blogiin. Tämä on ensimmäisten askelten aikaa niin nettisivujen kuin yritykseni toiminnankin kannalta, ja kieltämättä vähän jännittää, mitä tästä tulee :). Ensimmäinen myyntitapahtuma on takana, Korupaja Hopeakuu teki ensiesiintymisensä Stormin monipalvelukeskuksessa Naistenmessuilla, ja menestys oli ihan kohtuullista. Kameraa ei tietenkään tullut otettua…