Tonttulakki esiin
Joulu tulee, ja pajalla on kaikki sekaisin, mutta pajaputiikki on taas auki, joulukalenteri käynnistymäisillään, ja pajatonttu höpsähtänyt perinteiseen tapaan.
Joulu tulee, ja pajalla on kaikki sekaisin, mutta pajaputiikki on taas auki, joulukalenteri käynnistymäisillään, ja pajatonttu höpsähtänyt perinteiseen tapaan.
Tänä vuonna tuntuu, että avuntarpeessa on enemmän ihmisiä ympäri maailman kuin pitkiin aikoihin.
”Näin alkukuusta on vielä aikaa tilata jokin henkilökohtaisempi koru- tai taidelahja. Uusia tuotteita tulee jatkuvasti lisää myyntiin, mutta jos sinulla on mielessäsi jokin tietty väri tai malli, nyt kannattaa piipahtaa pajaputiikilla.”
Olen oppinut pikkuhiljaa, että minun täytyy saada tehdä asiat omalla tavallani ja hyväksyä tietyt ”oikkuni”, jotta asiat onnistuvat. Ja juuri nyt, vaikka toimintani on pikkiriikkistä, ja maailmanvalloitus on toistaiseksi vain haave, on hyvä hetki juhlia niitä asioita, joita olen näiden 10 vuoden – ja koko elämäni aikana – saavuttanut.
Itsellä joululaulut ovat soineet päässä jo jokusen viikon, ja saattaa sitä välillä ääneenkin tulla lauleskeltua, sen verran on vuodenaika vaikuttanut omiin tunnelmiin. Ajattelin sitten joulutunnelmaa yrittää levittää pajalta vähän muuallekin, en sentään laulamalla, mutta pienimuotoisen joulukalenterin muodossa Korupaja Hopeakuun Facebook-sivulla.
Jos on saanut alkunsa satoja miljoonia vuosia sitten, ei oikeasti enää voi käsittää, mitä kiire on.
Korupaja Hopeakuu on ollut olemassa jo yhdeksän vuotta, ylikin. En minä sitä itse muistaisi, mutta onneksi perustamisvuodesta on joitakin sähköisiä muistijälkiä. Myös siitä on yli yhdeksän vuotta, kun kannoin kultasepänpöytäni nykyiseen pajaani. Muuttoavun kanssa oli ehkä jotain puhetta siitä, että pöydälle (ja sen myöhemmin tulleelle kaverille) katsottaisiin parempi paikka sitten, kun ehdittäisiin – kylmänä talvi-iltana…
Kulunut viikko on ollut raskasta aikaa, jota huoli perheenjäsenen terveydestä on varjostanut. Minun tapani reagoida tällaiseen huoleen on vetäytyä itseeni ja murehtia – ja sitä on tullut tehtyä vähän liiankin kanssa – siinä määrin, että korujen tekemisestä ei ole tullut mitään. Huoli ei ole vieläkään täysin väistynyt, mutta ehkä jotain auringonpilkahduksia on näköpiirissä. Elämä voittaa!…
Tällaisena aurinkoisena talvipäivänä sitä on helppo uskoa, ettei maailmassa ole sen enempää surua kuin huoltakaan. Sitä haluaa vain nauttia kevättalven pakkasen purevuudesta, huurteisista puista ja auringonsäteistä, jotka saavat sinut siristelemään silmiään. Samaan aikaan voi haaveilla keväästä ja siitä ensimmäisestä kevätpäivästä, kun voi tuntea nenässään mullan tuoksun ja kuunnella mustarastaan laulua – kevät on sentään aivan…
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla